HISTORIAA
SOTUNGIN KYLÄN HISTORIA
Sotungin kylä on vanhimpia uudella maalla säilyneitä yhtenäisiä kylämiljöitä, mutta sen historia alkaa jo tuhansia vuosia ennen agraarikulttuurin syntyä. Kylän maastossa on selkeästi näkyvissä jääkauden jäljet: Kalkkiruukin luontopolulla voi nähdä mm. jäämassojen kuljettamia suuria siirtolohkareita ja jääkauden aikaisten merenrantojen kuluttamia rantakallioita. Kivikaudella Sotunkia peittivät jääkauden sulamisvedet ja vain korkeimmat kalliot olivat näkyvissä. Kukaan ei tarkalleen tiedä, miten kauan Sotungissa on ihmisiä asunut, mutta kylä kuuluu alueeseen, jolla oli asutusta jo kivikaudella.
Ensimmäiset kirjalliset viitteet kylästä on 1300 luvulta. Vuonna 1347 Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika kutsuttiin Suomeen ratkomaan sanaharkkaa, joka oli syntynyt hämäläisten ja Sotunkia (silloinen Sottunga), Länsisalmea (Gudstensby) ja Itäsalmea (Heldersby) asuttavan väen välille. Hämäläiset hävisivät kiistan, joka ilmeisesti koski oikeuksia Sotungin alueen mainioissa kalastusvesissä. Sanotaankin, että sotunkilaiset ovat epätavallisen itsepäistä väkeä...
Kylän vanhimmat asumukset ovat sijainneet siis kylän korkeimmilla paikoilla, silloisen järven rannalla. Edelleen käytössä olevat vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta. Vantaan korkein kohta, Högberget, sijaitsee Sotungin sydämessä, ja onkin syypäänä varsin synkälle sananlaskulle "Kylä, jonne aurinko ei koskaan paista": kylän itäisellä laidalla nouseva vuori siivilöi tehokkaasti aamuauringon kylän pelloilta. Symbolista merkitystä tai edes konkreettista haittaa aamuauringon puuttesta ei kylälle ole, sillä kylän pellot ovat edelleen tehokkaassa viljelykäytössä.
Nykyisin Sotunki onkin tunnettu nimenomaan maalaismaisesta kylämiljööstään, joka on poikkeuksellinen koko Uudellamaalla. Kauniissa ja elävässä kylässä asuu noin 250 perhettä, ja uusia kyläläisiä tulee jatkuvasti lisää myös uudisrakentamisen, mutta ennen kaikkea perheenlisäysten kautta.